Info


TTYkitys?

Tampereen teknillisen yliopiston raskaan musiikin ystävät eli TTYkitys on vuonna 2003 perustettu kerho, joka pyrkii yhdistämään TTY:n metallimusiikkihenkiset opiskelijat.

Keikat

TTYkityksen näkyvintä toimintaa ovat Hervannan Varjobaarissa ja Cinolassa järjestettävät keikkailtamat, joihin myös kerhoon kuulumattomat ovat tervetulleita. Nykyisin järjestämme enimmäkseen viikonloppukeikkoja, mutta pyrimme järjestämään myös muutaman arkipäiväkeikan jokaisena lukuvuonna. Arkikeikat ovat usein ilmaisia ja lisäksi järjestämme niiden yhteydessä silloin tällöin metallivisan, jossa parhaat metallitietäjät palkitaan!

Muu toiminta

Jäsenistön suuressa suosiossa ovat olleet koulun tiloissa järjestettävät saunaillat, joita höystämme vaihtelevilla metalliaiheisilla aktiviteeteilla. Järjestämme myös muita yhteisiä illanviettotapahtumia, kuten elokuva- ja grillailuiltoja. Lisäksi TTYkitys osallistuu vuosittain moniin tapahtumiin, kuten HerkkuWiiniFestareille, Akateemisen kyykän MM-kilpailuihin sekä Akateemiselle heviristeilylle. Vuosina 2015-2018 olemme myös olleet mukana tekemässä Rakkauden Wappuradiota.

Jäsenyys

TTYkityksen lukuvuosittainen jäsenyys kustantaa 5€. Jäsenyyden myötä saat sähköpostiisi tiedotteita tulevista tapahtumista. Samalla tietenkin myös tuet kerhon toimintaa – mitä enemmän jäseniä, sitä parempia tapahtumia pystymme järjestämään! TTYkityksen jäseneksi liittyminen onnistuu esim. kerhohuoneella tai jossain kerhon tapahtumassa. Jäsenmaksun voi maksaa myös TTYkityksen pankkitilille (IBAN: FI31 4510 7720 0423 16) – muista lähettää sähköpostilla ilmoitus maksustasi, jotta voimme lisätä sinut sähköpostilistallemme mahdollisimman pian!

Kerhohuone

TTYkityksen kerhohuone sijaitsee TTY:n Sähkötalon kellarissa (huone SA009). Kerhohuoneella kuulet hyvää musiikkia ja voit ostaa kahvia tai muita virvokkeita. Paikalla on hallituslaisia vain harvakseltaan, mutta tule rohkeasti sisälle, jos huomaat oven olevan auki!

Kartta TTYkityksen kerhohuoneelle.

 

TTYkityksen viralliset säännöt

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti