2017-11-09

TTYkitys syysyleiskokous 2017 & musiikkivideoraati 16.11.2017

TTYkityksen vuoden 2017 syysyleiskokous pidetään torstaina 16.11. Tekniikantornien Holvissa (http://ttornit.info/tavarat:holvi), jonka ovet aukeavat klo 18:00. Itse kokous aloitetetaan mahdollisimman pian tämän jälkeen, kuitenkin viimeistään klo 19:00.

Kokouksessa valitaan mm. kerhon hallitus vuodelle 2018, joten kannattaa  tulla paikalle, jos kyseiset tehtävät kiinnostavat! Uutta verta  tarvitaan kipeästi, koska nykyinen hallitus alkaa hiljalleen  "eläköitymään". Kannattaa siis vakavasti  harkita hallituspestiä, sillä mitään erityisempiä vaatimuksia ei ole ja  työmäärä muodostuu pitkälti sen mukaan, kuinka paljon itse kukin haluaa  panostaa kerhon toimintaan.

Kokouksen jälkeen on luvassa musiikkivideoraati! Eli nyt kannattaa jo  ennakkoon miettiä, millä musiikkivideolla haluaa osallistua "kisaan".  Genrellä ei ole väliä eikä tarvitse olla mitään elokuvatason  musiikkivideoita. Käytännössä ainoa rajoite on, että kyseessä on video,  jossa on musiikkia. Eli myös esim. keikkavideot ovat sallittuja ja  mikään ei estä tekemästä täysin omaa musiikkivideota! Raati etenee siis  siten, että jokainen osallistuja esittää yhden musiikkivideon (esim.  YouTubesta), jonka muut osallistujat arvioivat pistein esim. asteikolla  1-10 (päätetään tarkemmin ennen raatia).

Musiikkivideoraadin jälkeen luvassa yleistä illanviettoa ja esim. keikkavideoiden katsomista, mitä nyt keksitäänkään.

Facebook-event: https://www.facebook.com/events/1514204228625955/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti